Perjantaina päätin, etten tänä viikonloppuna yritä saada yhtäkään käsityötä valmiiksi. Otan rennosti ja hillitsen neuloosiani. Ja kyllä, onnistuin tässä. Ihan rennosti en kuitenkaan ottanut, vaan siivosin koko huushollin ja jopa käsityöhyllykkönikin!
Rakastan tätä hyllykköä, siinä on monta avonaista lokeroa, johon voin laittaa kauniita tavaroita. Suurin osa lokeroista onkin täynnä käsityötavaraa.
Ostimme tämän hyllykön lähinnä kirjahyllyksi, mutta hupsista,
nykyään se on aika vahvasti minun valloittamaa aluetta. Mutta puolustukseni sanon, että kaikki kirjat ovat kyllä mahtuneet hyllyyn. Kröhöm, suurin osa niistäkin on käsityökirjoja ;)
Minusta on kätevää, että kaikki tarvitsemani käsityötarvikkeet ovat esillä ja helposti löydettävissä. Ja suurin osa niistä on kauniita koristeitakin! Hyllykköä ei tarvitse kuin vilkaista niin tietää kyllä, mitä harrastan, eikä se haittaa. Ainakin se on minun näköiseni!
Yksi lempiasioistani on viereisessä kuvassakin oleva Succaplokin "Knitting is not a crime"- käsityöpussukka. Yleensä pidän siinä keskeneräisen työni turvassa koiruus-Urholta, joka silloin tällöin leikkii tuhmaa poikaa ja pyörittelee lankakeriä onnessaan.
Toinen lempiasioitteni top-listalle päässyt asia on viereisessä kuvassa oleva kori! Tämä kori on tehty banaanipuun lehdistä muistaakseni Madagaskarilla. Ostin tämän Kenkäveron käsityömarkkinoilta Kikoi Tradingilta noin vuosi sitten. Rakastuin siihen ensisilmäyksellä! Ja tottakai, se sai kohtalokseen täyttyä langoilla.
Oli ihana ajatella, että ostamalla tämän tuotteen, tuen samalla hyvää asiaa. Kikoin kojulla ollut nainen kertoikin kuinka he olivat opettaneet myös viime reissullaan Keniassa kenialaisia naisia neulomaan villasukkia! Siellä päin kuulemma he eivät osaa oikein hyödyntää lampaanvillaa, joten he yrittävät viedä tietoa ja taitoa kuinka villaa voisi hyödyntää enemmänkin.
Hyllykköni päältä löytyy mielestäni kauniita koristeita. Puu-ukko on jotenkin niin sympaattinen hahmo, hän saakin halailla kaiket päivät huovutettua kukkaa. Purnukan sisällä olevista huopapalloista piti tulla taulu, mutta homma jäi ja ne joutuivat purnukkaan.
Purkin vieressä on Helena Tynellin Hyrrä-maljakko, josta pölyt puhdistan varoen Strutsitarha Ketolan tilan strutsinsulkaisella pölyhuiskalla. Tämä oli heräteostos Jyväskylän käsityömarkkinoilta, mutta oikeasti huiska on kyllä todella hyvä herkkienkin tavaroiden puhdistuksessa.
Noh, ihan käsityötön viikonloppu tämä ei suinkaan ollut.
Virkkasin telkkaria katsoessani 8kpl kukkia, jotka heitin pyykkien sekaan huopumaan siivouksen ohessa.
Lisäksi neuloin vähän eteenpäin loppuviikosta aloittamaani huivia. Tämä huivi onkin aika hidas projekti, mutta toisaalta mihin sillä on kiire. Päätinkin tehdä tämän huivin itselleni!
Jopas tuli pitkä postaus tällä kertaa, vaikkei tässä mitään oikeaa käsityöasiaa ollutkaan! :)
Oi miten herkullinen käsityöhyllykkö ♥
VastaaPoistaJuuri näin ne tuleekin olla esillä!
Ruusutkin ovat suloiset :)